Vuonna 1994 peliteollisuus seisoi suuren vedenjakajan äärellä. 16-bittiset kasetit olivat saavuttaneet huippunsa, mutta kuluttajat halusivat enemmän. Nintendon ja Sonyn epäonnistunut yhteistyö SNES-CD -lisälaitteesta johti siihen, että Ken Kutaragi sai Sonylla luvan kehittää oman, itsenäisen pelikonsolin.
Geometriaprosessori (GTE) ja Polygonien Voima
PlayStationin sydän oli 33.86 MHz:n MIPS R3000A -keskussuoritin, mutta todellinen taika piili Geometry Transformation Enginessä (GTE). GTE pystyi laskemaan jopa 1,5 miljoonaa valaisematonta ja 360 000 teksturoitua polygonia sekunnissa – lukuja, joita pidettiin kotilaitteessa aiemmin mahdottomina.
Siinä missä kilpaileva Sega Saturn käytti monimutkaista kahden prosessorin ja nelikulmiopolygonien (quads) arkkitehtuuria, PlayStation luotti kolmioihin (triangles) ja kehittäjäystävälliseen C-kieliseen rajapintaan. Tämä houkutteli kolmannen osapuolen jättiläiset kuten Squaresoftin (Final Fantasy VII) siirtymään Nintendon leiristä Sonylle.
"CD-ROM toi mukanaan 650 megatavua tallennustilaa – yli satakertaisesti 16-bittisiin kasetteihin verrattuna. Se mahdollisti orkesteriääniraidat, FMV-videokohtaukset ja aikuismaisemman kerronnan."
Kulttuurinen Siirtymä Lastenhuoneista Klubeille
Sony ei markkinoinut konsoliaan vain lapsille. Wipeoutin kaltaiset pelit soittivat The Prodigyn ja The Chemical Brothersin lisensoitua elektronista musiikkia, ja konsoleita sijoitettiin Lontoon ja Tokion trendikkäimpiin yökerhoihin. PlayStation teki pelaamisesta hyväksyttävää ja haluttavaa myös nuorille aikuisille, sinetöiden yli 100 miljoonan myydyn laitteen rajapyykin.